Madetkoski - kylä kairojen kainalossa

Sijainti

Madetkoski sijaitsee Sodankylän kunnan pohjoisosassa Kitisen (joki) ja nelostien varrella, Pomokairan ja Koitelaisenkairan välissä. 

Sodankylästä Ivaloon matkaavat kulkevat suoraan kylän läpi, usein huomaamattaan. Tien varrella ei ole kylttejä, joista näkisi mistä kylä alkaa ja päättyy. Moni ohikulkija tunnistaa silti Cafe Hariannan, Peurasuvannon kahvion, Kiveliön Kalan, Zippi ja Suhauksen sekä Porttipahdan tekoaltaan ylittävän sillan, jotka kaikki sijaitsevat Madetkoskella.

Kylän etelälaita sijaitsee Ylä-Postojoen kohdalla Vajusen tekoaltaan rantamilla. Paikan tunnistaa helposti kauniin allasmaiseman ansiosta ja altaan rannalla olevasta kesäkahvilasta Cafe Hariannasta. Kylän pohjoispää ulottuu n. 40 km pohjoisemmas Roivaiseen saakka, jonka tunnistaa Roivaisen kylteistä.
 

Kylärakenne ja väestö

Madetkoski on rakenteeltaan poikkeuksellinen kylä: perinteistä kyläkeskusta ei ole ja "kylätienä" palvelee nelostie. Madetkoski on erittäin harvaan asuttu alue, naapuria ei monesti näy ja palvelut ovat kaukana. Talouksia kylässä on alle 40 kpl ja mökkejä n. 200 kpl. Tilaa siis riittää.  Sekä asukkaat että mökkiläiset viihtyvät luonnon äärellä. 

Asukkaiden ja mökkiläisten lisäksi alueella viipyilee myös kaikenkarvaisia kulkijoita. Kesäaikaan kylä vetää puoleensa matkailuautoja, pyöräilijöitä ja muita omatoimimatkailijoita pysähtymään hetkeksi ohikulkumatkallaan. Syksyllä alueella käy runsaasti metsästäjiä.
 

Luonto

Kylä käsittää laajan alueen vesistöä, asumatonta kairaa, suota ja tunturia. Nelostieltä katsottuna kylämaisema vaihtelee jokinäkymästä järvimäisiin tekoaltaisiin sekä suo- ja metsämaisemiin. Luontonäkymää pilkkovat harvakseltaan talot ja vapaa-ajanasunnot.

Madetkoskella on kolme tekoallasta: Vajusen pohjoisosa, Kurittu sekä tunnetuin ja suurin kaikista, Porttipahta, joka on pinta-alaltaan isompi kuin moni Etelä-Suomen kunta.

Lisäksi Madetkoskella on runsaasti metsiä ja soita. Kylän alueella on kaksi Natura 2000 suojelualuetta: Pomokairan soidensuojelualue sekä Koitelaisen vanhojen metsien suojelualue.
 

Kyläkota

Kylän kokoontumispaikkana ja kylätapahtumien areenana toimiva kyläkota sijaitsee Kurittualtaan rannalla. Kodalla järjestetään monet tapahtumat ja vietetään aikaa. Se on avoin myös ohikulkijan levähtää.
 

Madetkoski Youtubessa

Historiaa lyhyesti

Kylän alueella on ollut pysyvää asutusta 1700-luvulta alkaen. Alkujaan kylän tärkeimpänä kulkuväylänä toimiva joki, Kitinen on 1960-1980-luvulla padottu monesta kohtaa, samalla kylän jokimaisema vaihtui monelta osin allasmaisemaksi. Porttipahdan alle jäi useita kyliä ja tiloja, joiden asukkaat siirrettiin Vuotsoon ja muualle lähialueille. Lisäksi kylän alueelle rakennettiin Kurittukosken voimalaitos, josta syntyi Kurittuallas. Kylän eteläpuolelle rakennetun Vajukosken voimalaitoksen synnyttämän Vajualtaan pohjoisosa ulottuu Madetkoskelle saakka.

Porttipahdan ja muiden altaiden tieltä kaadettiin 1960-luvulla valtavat määrät puuta, tukit kerättiin Kitisen jäälle tai rannalle lansseihin. Peurasuvannossa sijaitsi Sodankylän merkittävin lanssi. PEURASUVANTO - Sodankylä: Puroja, koskia ja uittolegendoja -video (Youtube 14:56)

1980-luvulla voimaan astuneen luontaiselinkeinolain myötä kylään saatiin muutama uusi tila. Parin viime vuosikymmenen aikana kylän elinkeinorakenne on muuttunut. Monet palvelut ja elinkeinot hävisivät, kuten karjatila, taksi ja kyläkauppa. Jäljelle on jäänyt enimmäkseen matkailupalveluita.