Madetkoski - kylä kairan kupeessa
Madetkoski sijaitsee Sodankylän kunnan pohjoisosassa Kitisen ja nelostien varressa, mahtavien erämaiden, Pomokairan ja Koitelaisenkairan kainalossa.
Sodankylästä Ivaloon matkaavat kulkevat suoraan kylän läpi, usein huomaamattaan. Tien varrella ei ole kylttejä, joista näkisi mistä kylä alkaa ja päättyy. Moni ohikulkija tunnistaa silti Cafe Hariannan, Peurasuvannossa sijaitsevan lomakylän ja kahvion, Kiveliön Kalan ja Porttipahdan tekoaltaan ylittävän sillan, jotka kaikki sijaitsevat Madetkoskella.
Kylän etelälaita sijaitsee Ylä-Postojoen kohdalla Vajusen tekoaltaan rantamilla. Paikan tunnistaa helposti kauniin allasmaiseman ansiosta ja altaan rannalla olevasta kesäkahvilasta Cafe Hariannasta. Kylän pohjoispää ulottuu reilut 30 km pohjoisemmas Roivaiseen saakka, jonka tunnistaa Roivaisen kylteistä.
Poikkeuksellinen kylärakenne
Madetkoski on rakenteeltaan poikkeuksellinen kylä. Se on yli 30 km pitkä ja harvaan asuttu eikä perinteistä kyläkeskusta ole. Naapuria ei monesti näy ja palvelut ovat kaukana, kummallisesti kylä vetää silti matkailuautoja puoleensa ja sekä asukkaat että mökkiläiset viihtyvät aitojen luontoelämysten äärellä.
Altaiden rannalla
Kylämaisemaan vaikuttavat suuresti erämaiden lisäksi iso joki, Kitinen, tekoaltaaineen ja nelostie, E75, joka halkoo kylää koko pituudeltaan.
Aluella on kolme tekoallasta: Vajunen, Kurittu sekä tunnetuin ja suurin kaikista, Porttipahta, joka on pinta-alaltaan isompi kuin moni Etelä-Suomen kunta. Talouksia kylässä on alle 50 kpl ja mökkejä n. 200 kpl. Tilaa siis riittää. Ruuhkaa esiintyy vain karavaanareiden suosimalla ranta-alueella.
Kyläkota
Kylän kokoontumispaikkana ja kylätapahtumien areenana toimiva kyläkota sijaitsee Kurittualtaan rannalla, Ivalontie 5366, 99600 Sodankylä. Kodalla järjestetään monet tapahtumat ja vietetään aikaa. Se on avoin myös ohikulkijan levähtää.